• Rapala-rahasto

Vantaan Mikkolan koulun ja Rapala-rahaston yhteistyö jatkuu voimakkaana

Vantaan Mikkolan koulussa on järjestetty valinnaisainepohjaista kalastuskurssia vuodesta 2013. Kurssi on ollut suosittu ja ryhmä on aina saatu helposti täyteen. Kurssille on pääasiassa osallistunut 7.- ja 8.-luokkalaisia oppilaita. Kurssin vetäjinä ovat toimineet koko ajan Petri Nordlund, Jari Hatakka ja Jani Turunen. Kursseilla on tehty tiivistä yhteistyötä kalastusopas Harri Hotin kanssa.


Kurssin rakenne on pysynyt pääosin samana. Teoriatunteja pidetään muutamia (kuva 1), mutta pääosin on yritetty saada hommaa tutuksi toiminnan kautta. Tähän on kuulunut taimenen kutusoraikkojen rakennusta Markku Tiusasen johdolla (kuva 2) Vantaanjoella, Peltsi Peltolan johdolla on tutustuttu perhokalastukseen, talven suosiessa on tehty pilkkiretki Sipoon merialueelle (kuva 3) sekä vuosittain vierailtu venemessuilla. Yhteistyötä on tehty myös Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) kanssa. Myös Vantaan kaupunki on tukenut toimintaa esimerkiksi nuorisopalveluiden kautta.


Kuva 1. Keskittyneet nuoret teoriatunnilla.
Kuva 2. Kurssilla rakennettiin kutusoraikkoja Markku Tiusasen johdolla.
Kuva 3. Innokkaat pilkkijät Sipoossa.

Kurssin kohokohtana on syksyllä ja keväällä järjestetty kalastuspäivä Raaseporin merialueella kalastusopas Harri Hotin johdolla (kuvat 4 ja 5). Syksyllä on keskitytty ahvenen jigikalastukseen ja keväällä hauen heittokalastukseen.


Kuva 4. Kurssille osallistuneita kalamiehiä.
Kuva 5. Kurssin ennätyskala oli komea hauki.

Yhteistyö Normark Suomen ja Rapala-rahaston kanssa on ollut erittäin arvokasta kurssille. Rahaston kautta tullut materiaalinen tuki on mahdollistanut kurssin toteutumisen tässä mittakaavassa sekä madaltanut kynnystä osallistua kurssille.


Kurssi jatkaa eteenpäin selkein suuntaviivoin ja pyrkii edelleen levittämään kalastusinnostusta nuorille. Mikäli kurssi herättää kiinnostusta ja kysymyksiä niin vastaamme niihin Mikkolan koulussa erityisen mielellämme!


81 views

Recent Posts

See All